Maa vieras on ja kylmä syksy sen

Apimondiaa vietettiin 43. kerran Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, jossa kärsittiin kylmimmästä syyskuusta sitten sotien. Mä otin osaa ensimmäistä kertaa ja ainoastaan messuvieraana. Messut on hassuja - oli aihe sitten mehiläiset, veneet tai jokin täysin käsittämätön, on kaava aina sama: on ständejä, joilta saa karkkia ja mainoksia, ja kuulutuksia ohjelmanumeroista joita ei koskaan ehdi seuraamaan vaikka tarkoituksena olis ollu. 

Apimondiaa suurempia tapahtumia on Kiovassa järjestetty vain kahdet: Euroviisut ja jalkapallon eurokisat 2012. 

Hi-tech

Varroa

Pakkauskoneet tai ylikansallisten lääkefirmojen propaganda ei oo meidän heiniä, mutta onneksi messuilta löyty myös hunajabaari, johon sai tuoda oman hunajapurkkinsa ja maistella muiden hunajia Unaapin tyyppien ohjauksella.

Kaikenlaisia

Kartalta saattoi tarkastaa, missä alkuperämaa sijaitsikaan

Nepalilainen villihunaja oli pikimustaa ja maistui käyneeltä, mikä kuulemma on tyypillistä alueen hunajalle. Juoksevuudesta päätellen siinä olikin hyvin korkea vesipitoisuus, mikä nyt yleensäkin aiheuttaa käymistä hunajassa. Pähkinähunaja (jostain etelä-Euroopasta se oli) maistui lähinnä pahalta - hunajaisen alun jälkeen läpi puski uskomaton kitkeryys. Mut aivan mahtavia makuja! Oma hunajahan on aina parasta, mutta oli noissakin muutama, jotka oli lähes yhtä hyviä. Tässä koki vielä selvästi, kuinka suuria eroja hunajoiden välillä voikaan olla - nyt ei todellakaan olla tekemisissä suomalaisten lajihunajoiden kanssa.

Myös pörröiset kimalaistoverimme olivat lähteneet messuille

 Messujen jälkeinen aika meni turistihommissa - käytiin yliopiston mehiläishoitotutkimusyksikössä ja Kiovan ulkopuolella sijaitsevalla mehiläistilalla.

Museomehiläinen

Kuorimaveitset tanassa

Yliopiston tarhat

Talviteloille menossa

Syys

Linkoomo on wheels

Matkamuistoksi ostettiin pari venäjänkielistä mehiläishoitokirjaa (rakenna oma maakellarisi!) ja mehiläishoitotakki. Hoitajamuoti oli todella erilaista meikäläiseen verrattuna - varsinkin lasten koossa vaatteita sai vaikka minkälaisesta nallepuhkankaasta ommeltuna. 

Seuraava Apimondia järjestetään 2015 Koreassa.

Lingon lingon

Hurrurrur!

Elokuun puolessavälissä tyhjennettiin pesän päällimmäinen laatikko, tummanvihreä farrar, mehiläisistä ja vietiin se linkoomoon. Meillä on Lahtisen vahavalimolta ostettu hunajalinko, joka on toiminut moitteettomasti tän kolme vuotta. 

Peitetyt hunajakennot kuoritaan auki tiheällä haarukalla. Hunajan sais tuolta ulos ihan painovoimankin avulla, mutta malttamaton on malttamaton... 

Laskija

Muutama kierros veivausta ja hunajat alkaa ropisemaan lingon seinämiin.

Kennoista rapisee hunajan sekaan vahamurusia ja joskus toukkiakin, jotka voi suodattaa pois ennen purkitusta. Mehiläisvaha toimii suolistossa liukenemattoman kuidun tavoin - se siis putsaa paikkoja eikä imeydy elimistöön. Näin ollen vahat voisi ihan hyvin jättää hunajan sekaan, mutta me nyt ollaan otettu ne erikseen talteen sulatettavien vahojen kekoon. 

Hunajien purkittamiseen oon käyttänyt kaikennäköisiä lasipurkkeja. Entiset hillopurkit on yleensä parhaita, koska ne ei haiskahda purkissa edellisellä kierroksella olleelta tavaralta. Hunaja on herkkää imemään hajuja itseensä, ja viime talvena meillä olikin smetanaa vaille valmis zakuska, kun oltiin purkitettu hunajaa entiseen hapankurkkupurkkiin.

Purkitin hunajaa myös timjaminoksien päälle, tästä purkista kelpaa ammentaa jos syysflunssa iskee. Päättelin, ettei yrtit pääse pahenemaan purkissa hunajan antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi, saa nähdä miten kokeilu onnistuu... Ajattelin kuitenkin noukkia yrtit purkista kunhan hunaja on imenyt itseensä niiden maun.

Tämä mun timjamilla maustettu hunaja ei suinkaan ole sama asia kuin timjamihunaja, jota saadaan kun mehiläiset keräävät mettä timjamista sen kukkiessa. Lajihunajat on tunnettu aina, Suomessa ne taitaa kuitenkin olla vielä aika tuntemattomia. Suomalainen hunaja on useimmiten kesäkukka- eli sekahunajaa, ulkomailta tuoduissa hunajissa löytyy sitten enemmänkin lajeja - on akaasiaa ja appelsiininkukkaa, tattaria ja ehkä ton timjaminkin vois jostain bongata.

Timjami on satumainen mehiläiskasvi ja ennen vanhaan pidettiin timjamihunajaa parhaana hunajana. (...) Sekä Vergilius että Varro ovat kirjoittaneet tutkimuksia hunajasta ja timjaminviljelystä mehiläisten hoidon yhteydessä. Olin tuntenut Vergiliuksen vain runoilijana, ennen kun kohtasin hänet maatalousintoilijana jonka erikoisalana oli mehiläisten hoito. Hän tunsi mehiläisensä ja rakasti niitä ja niille kelpasi vain timjami." (Annermarta Borgren: Minun yrttini)

Kuvia meiningeistä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina pyöräilin äitilään hoitamaan mehiläisiä. Äiti ei ollut kotona, mehiläiset oli. Toivoin pääseväni kirjoittamaan räjähdysmäisestä väestönkasvusta ja hillittömästä tilantarpeesta, mut toivoin liikaa. Kuningatar sentään löytyi, ja sitä sikiöintiä, mut ollaan selkeesti muutama viikko myöhässä kehityksessä keväisen katoamistempun jäljiltä.

Tyhjä kehä, jossa on mehiläisvahapohjuke...

...jonka mehiläiset sit rakentaa ja täyttää parhaimmakseen näkemällään tavalla, hunajalla ja siitepölyllä tai munilla. Kehän alalaidassa peitettyä munintaa.

Siellä niitä on! Vauvamehiläisiä! Siis noi toukanlöllykät kennojen pohjilla.

Ja sitä hunajaa. Tää hunaja on vielä liian tuoretta hoitajalle varastoitavaksi - mehiläiset peittää hunajan vasta kun siitä on haihtunut tarpeeksi kosteutta, jotta se säilyisi talven yli. Peittohunajan kerää sit hoituri. (Ja vaihtaa sokeriliemeen! Mikä petos! Mut näin tää nyt vaan menee.)

Vaaleanvihreä langstroth eli toi isoin lodju on mehiläisten varsinainen pesä, jossa valtaosa sikiöinnistä tapahtuu. Ylemmissä kuvissa on avattuna pienempi ylälaatikko, jonne kuningatar myös pääsee. Lähinnä se on kuitenkin hunajaa varten.

Juhannus

Juhannus on pörriäiskesän suurin juhla, sillä siitä alkaa hunajan pääsatokausi. Pyhän mun mehiläiset saa juhlia keskenään, mutta päässen sunnuntaina tarkistamaan mitä pesässä tapahtuu.

Oregonissa juhannus ei oo ollut suopea kimalaisille, joita on löydetty tuhansittain kasvimyrkkyihin kuolleina. Ei taas mee Amerikalla lujaa!

(Juhannus-) ruusuvaahtokarkit eli hunaja vs glukoosi

Dansukker on vihdoin tuonut kuluttajamarkkinoille glukoosisiirapin, jota jenkkireseptejä käyttävät ovat kaivanneet vuosikausia. Ammattikeittiöihin glukoosipönttö on kuulunut jo pidemmän aikaa, mutta kotona leipovat ovat heittäneet väkkärää etsiessään sitä järkevään hintaan. Sitkeä väärinkäsitys siitä, että sitä vois ostaa apteekeista, on elänyt pitkään, vaikka ei kai kukaan sitä sieltä oo saanut. Glukoosin käyttötarkotukset on muutenkin niin rajoitettuja, ettei sitä kerran kesässä tehtävää jäätelöä varten viitis purkkia ostaa. Glukoosin voi onneksi korvata suurimmassa osassa reseptejä hunajalla, joka ei kyllä sekään ole erityisen halpaa...

Glukoosisiirappi on maissi-, peruna- tai (Suomen tapauksessa) vehnätärkkelyksestä hapolla tai entsyymeillä valmistettua nestemäistä tahmaa. Sitä käytetään jälkkäreissä, joiden halutaan kiteytyvän hienosti, kuten toffeissa ja jäätelöissä. 

Mehiläiset valmistavat hunajan omilla entsyymeillään - pohjamateriaalina käytetään tärkkelyksen sijaan kukista kerättyä mettä. Hunaja tosin sisältää muutakin kuin makeuden, nimittäin B- ja C-vitamiineja ja monenlaisia kivennäisaineita. Hunajan terveysvaikutuksen tuhoutuvat kun sitä kuumennetaan tarpeeksi, joten vaahtokarkeista ei tuu monivitamiinilisää vaikka niiden tekemiseen käyttäiskin hunajaa.

Vaikka mulla on mahdollisuus käyttää niin paljon hunajaa kun haluan, tykkään glukoosistakin. Sen neutraali maku sopii mihin vaan. Esimerkiksi vaahtokarkit toimivat ihan yhtä hyvin hunajalla kuin glukoosisiirapilla keitettynä, mutta ihan kaikkiin versioihin en hunajan makua kaipaa. Mun glukoosi on ikivanhaa (koska sillä on just se kaks käyttötarkotusta keittiössä), mun eihän tollanen voi mikskään mennä.

Kui sievii!

Ruusuvaahtokarkit juhannukseksi (100kpl)

150g (5kpl) valkuaista
 8kpl liivatelehtiä
500g sokeria
100g glukoosia (tai hunajaa)
100g vettä
 1tl ruusuvettä
Hitu punaista elintarvikeväriä
Tomusokeria ja perunajauhoja 50/50 -sekoituksena
 
Punnitse sokeri, glukoosi ja vesi kattilaan ja keitä 118-asteiseksi. Kun sokeriliemi on vähän yli 100-asteista, ala vaahdottamaan valkuaisia. Kaada 118-asteinen liemi nauhana valkuaisvaahtoon samalla vispaten. Lisää liotetut liivatteet - ei tartte erikseen sulatella, ne kyllä sulaa kuumaan vaahtoon. Vispaa massaa vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes kulhon kylki ei enää tunnu kuumalta. Lisää loppuvaiheessa ruusuvesi.
Pursota massasta kivanmallisia vaahtokarkkeja tomu/tärkkelys-seoksella jauhotetulle leivinpaperille. Tää massa on tosi iso, ite pursottelin näitä kaks pellillistä.
Anna jähmettyä yön yli, kierittele tomutärkkelyksessä. Valmis!

(Tein myös pienen erän ginivaahtiksia. Kui ihanaa!)

Rapport

Pesä innoissaan, kuningatar munii kuin viimeistä päivää.

 Paljon uutta sikiöalaa.

Uusia lentomehiläisiä odotettavissa ensi viikolla.

 Lisättiin 1 x farrar muninta-alan lisäämikseksi. 

Savupiipun tarkastus enteilee kehien lipeäkeittoa

Istutushommia

Katosiko emosi? 

Ei hätää, osta uusi!

Ja niinhän me tehtiin.

Varsinkin keväisin Suomeen tuodaan muualta Euroopasta tarhattuja emoja, jollainen siis ostetaan ilman yhdyskuntaa - muutamalla kympillä saa muovipidikkeessä olevan emon, sille jokusen seuralaisen ja sokeritahnaa, joka pitää porukan leivässä ja toimii tulppana pidikkeessä. Näitä emoja on tarkoitus käyttää jaokkeiden teossa ja tietenkin tilanteissa, joissa syystä tai toisesta oma emo on lähtenyt livohkaan. Käytännön työtä voi vakoilla elokuvassa. Meidän emo tuli alunperin ties mistä (unohtu jo) ja sitten Lavialta.

Lucky 33

Emot värikoodataan syntymävuoden mukaan viiden vuoden sykleissä, vuoden 2013 väri on punainen. Numerointi on kasvattajan hapatuksia.

Kesän lentomehiläiset syntyvät suureksi osaksi alkukesästä, joten tänä kesänä meiltä ei oo odotettavissa huippusatoa. Viime viikkojen arvailujen ja jännäilyjen jälkeen oon tosin ihan tyytyväinen, jos saadaan pesä vahvana talvehtimaan. Kunhan ne vaan tykkäis uudesta kuningattaresta! Ja oispa se superhedelmällinen! Pitänee kirjottaa pieni loitsu.

Mehiläiset on siitä fiksuja tyyppejä, että kun ne huomaavat suvunjatkumisen olevan (syystä tai toisesta) uhattuna, ne alkaa kasvattamaan itelleen uutta emoa. Vielä eilenkin pesästä löyty pari munittua kuningatarkennoa, jotka talttasin matalaksi jotta ostoemolle ei tuu turhaa kilpailua... 

ei-koskaan-ollut kuningatar pötkössä

Meidän ei pitänyt ostaa ulkomaista emoa. Niiden luvataan olevan terveitä ja Suomen oloihin sopivia, mutta mielummin sitä kuitenkin käyttäisi kotimaisia. Mut minkäs teet - tähän aikaan vuodesta muuta ei oo tarjolla. Meidän mehiläiset on hyvin sekarotuisia jo muutenkin. Yleisimpien Suomessa tarhattujen rotujen (eli krainilaisten ja italialaisten) lisäksi on olemassa myös pohjoismainen maatiaisrotu, mutta niitä tarhatessa pitäisi sit olla varma, ettei lähistössä oo muunrotuisia mehiläisiä. Kuningattaret pariutuu kuitenkin ihan kenen tahansa vastaantulevan kanssa, ja siinä sitä sit oltais mukamaatiaisten pitäjiä. (Tästäkin aiheesta elokuvassa! On se vaan niin hyvä leffa ettei mun tänne kannata paljon kirjotella jos kaikki vaan kattoo sen!)

Viikon päästä sit tarkastamaan, että kuningatar on kotiutunut ja alkanut munimaan. Ohjelmassa myös pesäkaluston pesu ja vihdoin kuolleen pesän täystyhjennys.

Kesää!